Äidille ja tyttärelle

Viime vuoden puolella suunnittelin ja toteutin äidille ja tyttärelle yhteensopivat kengät. Saimme kunnian ryhtyä suloisen Olivia-tytön kummeiksi. Silloin totesin, että haluan kokeilla vauvan pikkutossujen tekoa. Vauvan kenkien tekeminen olikin tossujen pienen koon vuoksi oikein hauskaa puuhaa ja melko erilaista ”aikuisten oikeisiin” kenkiin verrattuna. Oikein onnistuneet niistä tulikin, yhtä pientä seikkaa lukuuunottamatta. Tossut eivät mahtuneet Olivialle. Olin tainnut päässäni kuvitella vauvat todella pikkiriikkisiksi.

Meillä on ystäväporukalla tapana järjestää suuri joululahja-arvonta, jossa arvomme kuka antaa lahjan kenellekkin. Viime joulun arvonnassa sain Olivian äidin Saijan kohteekseni. Olin jo etukäteen ajatellut, etten tänä vuonna kenkiä tee, mutta koska muutama joulu sitten tein kengät Olivian isälle (Mikon ruskeat kengät onkin jo esitelty täällä aikaisemmin) samaisen arvonnan tuloksena, ajattelin, että tässä on tilaisuus kengittää koko perhe.




Suunnittelun lähtökohdaksi otin Olivian kenkien värimaailman. Tyyliltään kengistä tuli (kuulemma) keilakenkien ja fiftarityylin sekoitus. Kieltämättä kengät huutavat parikseen valtavaa kellohulmuhelmamekkoa. Saat Saija lähettää kuvia, jos moiseen unelmaan joskus kengät paritat. Nämäkin kengät edustavat hyvin vahvasti minulle ominaista nauhakenkä -tyyliä. Lupasin seuraavaksi suunnitella jotain minulle epätyypillistä. Saa nähdä, mitä se mahtaa olla.




Loppukaneettina ja muuten vaan tiedoksiantona haluan täälläkin kertoa, että Cobblerinan nettisivut uusiutuvat pian. Tulossa on oikein ammattimainen ilme ystäväni Veera Kolehmaisen tekemänä. Sanomme siis hyvästit blogipuolen Cobblerinan sivuille. Tämä Kukakulkeekengilläni jatkaa olemassa oloaan ja toimii jatkossakin foorumina, jossa kerron tekemisistäni. Odotan innolla uusia sivuja ja sen myötä uusia tuulia. 

Keväällä on mukava tohina menossa, sillä kesäkuussa olisi tarkoitus valmistua ja se tarkoittaa opinnäytetyötä, ammatillista portfoliota sekä malliston suunnittelua ennen koulun loppumista. Näistä eniten jännitän 15.5 Helsingin Suvilahdessa järjestettävää W14- muotinäytöstä, jossa esittelen Cobblerinan uuden malliston, joka sisältää jalkineet, laukut ja vaatteet.

Kengäntekoa Lontoolaiseen tapaan osa 2.

Edellisessä postauksessa päästiin siihen vaiheeseen, missä laukun tekeminen yleensä loppuu, mutta kengän valmistaminen vasta alkaa. Pääliset tulivat valmiiksi, vaikka varren tiukkuus tuottikin hivenen ongelmia ompeluvaiheessa.

Ollessani työharjoittelussa James Taylor and Sonilla työnkuvaani kuului pääasiassa koekenkien eli mock-uppien leikkuuta, ompelua ja pinkomista. Kun työntekijöiden kesälomat oli lomailtu ja kiireet hellittivät, sain tilaisuuden oppia uutta ja kokeilla käsinommeltujen welt-kenkien tekoa.

Suuren avun tähän projektiin antoi James Taylorin nuorin, vain alle 40 vuotias kenkämestari. Hän neuvoi ja näytti, ja minä tein perässä parhaan kykyni mukaan. Opetukseen antoi myös oman panoksensa 70 vuotias kreikkalainen vapisevakätinen kenkäjumala, mutta kielimuuri tuli tässä opastuksessa lopulta esteeksi. Tämä iäkäs mestari vienosti muutamaan otteeseen totesi, että kenkien tekeminen on liian raskasta hommaa naisille. Viimeisenä työpäivänäni kielimuurin ja kuulo-ongelman vuoksi tämä 70 vuotias mestari luuli, että olen saanut potkut näiden kyseisten kenkien johdosta. Hänelle ei ilmeisesti ollut missään vaiheessa selvinnyt, että teen niitä omaksi ilokseni enkä asiakkaalle ja että olen työharjoittelussa, enkä pysyvästi töissä. No, näitä sattuu..

Siirrytäänpä asiaan eli näihin Chelsea-boot kenkiin, joista päälliset on siis saatu valmiiksi. Welt-kenkä -tekniikassa pinkopohja tehdään hivenen erilailla kuin normaalissa liimakengässä. Liimakengässä pinkopohja on tasainen läpyskä, jossa on joko valmiina pohjassa lenkkirauta tai sitten se liimataan myöhemmin. Welt-kengässä pinkopohjaan tulee kaivertaa kuvassa näkyvä ompelureunus, johon tehdään reiät pistoja varten. Myös materiaalit eroavat pinkopohjissa, sillä liimakengissä ne ovat usein pahvia, kun taas welt-kenkä olisi mahdotonta valmistaa pinkopohjan ollessa jotain muuta materiaalia kuin nahkaa.

Kävipä sitten niin, että jouduin aloittamaan pinkopohjien valmistuksen viisi kertaa alusta. Ensimmäisen parin jälkeen jouduin vaihtamaa lestit, koska niissä oli rautapohja, joka ei sovellu tähän tekniikkaan. Tilalle löytyi onnen kaupalla puinen pari, joiden muodosta pidin lopulta paljon enemmän kuin ensimmäisen parin. Tästä vaihdoksesta johtuen jouduin tekemään kokonaan uudet pinkopohjat reikineen kaikkineen. Seuraavaksi tunaroin vielä kaiken lisäksi toisen pinkopohjan käyttökelvottomaksi, joten tein vielä yhden lisää.

Lopulta pinkopohjat olivat valmiit ja työ eteni. Seuraavassa vaiheessa pääsin kokeilemaan oppimaani uutta pinkomistekniikkaa, jossa pinkominen tapahtuu naulojen avulla. Se on kovin mielenkiintoinen tapa, jolla saa hyvää ja rypytöntä jälkeä. Miinuspuolena tässä tavassa on se, että siinä tuhoutuu noin sata naulaa per kenkäpari.. Ekologista? Eipä taida olla..

   

Tällä tyylillä päällinen pingotaan nauloilla pinkopohjan reunoja myöden niin, että vuori ja päälinahka pingotaan molemmat yhtäaikaa. Tämä vaatii voimaa, mutta säästää aikaa ja poistaa yhden työvaiheen. Kun päälinen on naulattu pinkopohjaan, alkaa ompeluvaihe.

Ompelun edetessä tulee tehdä reiät pääliseen ja kenkää kiertävään welttiin eli randiin.

Sitten on vuorossa  vahalangan valmistaminen, joka on kuulemma osa aitoa prosessia, vaikka lankaa saisi toki valmiinakin. Tähän vaiheeseenkin tarvitaan noin viisi eri työvälinettä. Kun siis teen tällä tekniikalla seuraavan kerran kenkiä, niin käytän valmista lankaa, koska en omista oikeita työkaluja.

Vaikka ompeluvaihe vaatiikin voimaa, pidän siitä silti kovasti, sillä se vaatii myös sorminäppäryyttä. Kumpikin iäkkäämmistä kenkämestareista on joutunut luopumaan käsinompelusta, koska kädet ovat vuosikymmenten työskentelyn myötä joko alkaneet täristä niin, ettei neulaa tahdo saada reikien läpi tai tunto on kadonnut reikien teossa vaadittavan voimainponnistuksen myötä.

 

Tämän ompeluvaiheen jälkeen pohjan keskiosa tasoitetaan korkilla reunojen tasolle. Halutessaan korkin alle voi liimata lenkkiraudat, mutta jätin ne pois todettuani, että kengistä tulee nahkapohjien vuoksi tukevat ilman rautojakin.

Liimauksen jälkeen seuraava ompeluvaihe on reunaa kiertävä koristetikkaus. Tikkaus aloitetaan sisäsyrjästä keskeltä kenkää, siitä mistä weltti alkaa. Noin viisi reikää tehdään kerrallaan, sitten ompeleet, ja taas reiät. Näin jatketaan kunnes päädytään toiselle puolelle kenkää weltin reunaan.

Jäljelle jääkin enää koron rakentaminen ja viimeistelyt joiden jälkeen.. 

Tadaa! Kengät ovat valmiit.