Beatlesien innoittamana..

Näiden herrojen inspiroimana valmistin neljän laukun sarjan. Arvaa kuka on kukin..

Kirjontako muka vanhanaikaista..

 Perinteisiä käsitöitä kohtaan ei pidä olla ennakkoluuloinen, kuten totesin tilkkutöitä tehdessäni. Perinteitä voi kunnioittaa, mutta aina voi lisätä mukaan hivenen omaa persoonaa ja nykyaikaa. Yksinkertaisen mallinen laukku on kuin maalauskangas, joka odottaa pintaansa jotain mikä tekee valkoisesta erityisen. Tämä laukku sai ketjukirjonnasta koristeekseen kauniin siluetin sekä soman rusetin.

Oudon kummallisella tavalla aivan ihana..

Sellaisen kommentin sain tästä laukusta kun se aikanaan valmistui. Onhan se vähän outo ensi silmäyksellä, mutta kun antaa sille hetken ja katsoo tarkasti niin kyllähän se vaan on aivan ihana. Sen henki on jotain aivan ihastuttavaa, söpöä, pyöreää ja pehmoista yhdistettynä puukahvojen kovuuteen ja kiiltävyyteen. Teknisesti pientä haparointia ja huojumista, miksi ihmeessä laukun vuorittamisen täytyy olla niin mahdottoman vaikeaa? Tähän voin vastata ihan itse, sillä ainakin tämän laukun kohdalla syynä oli kaavojen ja ompelusuunnitelman puute.. Vanha klisee, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, pätee kyllä laukkujen maailmaan aivan liian hyvin. Olisi niin paljon mukavampaa, jos voisi vain summittaisesti leikata kappaleet ja hups kaikki sopisi yhteen.. Valitettavasti se vaan ei mene ihan niin kuin..

Saatoin ehkä hurahtaa tilkkuihin..

Kävipä sitten niin, että meillä oli ammattikoulussa tilkkutyö tekniikkaa käsittelevä kurssi, joka koukutti minut täysin. Koukuttavaa tilkkutöissä on se, että se näyttää monimutkaiselta, mutta on todellisuudessa joukko yksinkertaisia työvaiheita ja hyvillä materiaalivalinnoilla voi saada aikaan upeaakin pintaa. Ensimmäinen ajatushan tilkkutöistä on joukko naisihmisiä kansalaisopiston kurssilla tekemässä söpöistä pastellinvärisistä puuvillakankaista tilkkutäkkejä. Asiaa ei kuitenkaan kannata ajatella niin kapeakatseisesti, sillä käyttämällä erikoisia ja kauniita kankaita voi niistä tehdä hienojakin laukkuja. Näissä kahdessä laukussa tosin käytin hivenen tavallisempia materiaaleja enkä pyrkinyt bilelaukku lookkiin vaan hain käyttölaukku fiilistä ja mielestäni onnistuinkin siinä hyvin.

Kehittymistä tapahtuu..

Edellisen bloggauksen laukkujen tekoaikaan olin kerännyt ompelukokemusta vain vanhojentanssileningistä ja ylioppilasmekostani. Pienimuotoisten elämän mutkien jälkeen päädyin kartoittamaan lisää käsillätekemisen taitoa ammattikouluun vaatetusalalle. Tekniikka alkoi kehittyä ja laukkuja valmistua nopeaan tahtiin. Olen hitusen kärsimätön luonteeltani, enkä pidä tauoista ja odottelusta, niimpä tavakseni muodostui aina sopivan hetken tullen surautella ompelukoneella erinäisiä laukkumaisia tuotoksia kasaan.
Tapanani on myös aina ollut käyttää niitä materiaaleja mitä on milloinkin ollut saatavilla. Esimerkiksi se vaaleanpuna farkunsininen laukku koostui ylioppilaspukuni ylijäämäkankaasta (farkkukangas) ja äidin lampunvarjostin harrastuksesta käyttämättä jääneistä tilkuista. Koulussa kaivelin lähestulkoon jopa roskiksetkin laukkumateriaalien toivossa. On hämmentävää kuinka kukaan raaskii heittää pois käyttökelpoisia kauniita kangastilkkuja, minun onnekseni aika moni raaskii ja niin sai moni kangaspala käsissäni uuden elämän, laukkuna. Niinkuin nämä kaksi kaunotarta

.