Puikot ja koukut...

Puikkojunkkarin ensimmäinen vakuuttava suoritus sitten nuoruusvuosien über värikkäiden raitahippilaukkujen. Korjaus: tämä vakuuttava, ne aikanaan eivät. Toki asiasta saa olla montaa mieltä, oikeaa ja väärää..

Tämän tekeminen oli oikein mukava prosessi. Ei vuorin ompelua, ei ikäviä vetoketjuja, vain minä, puikot ja Kauneimmat käsityöt -kirjasarjan upeat neuleohjeet. Tuli kokeiltua palmikoita ja palleroita jos jonkinmoisia ja kaiken kruunaa ketjuolkahihnat.

 

Pitsikukkasia siellä ja täällä on tämän virkatun laukun salaisuus. Sopiva sekamelska erikokoisten ja näköisten palojen sommittelua saa aikaan rennon ja äärettömän suloisen kokonaisuuden.

Tässä kaikkein uusin laukkuni, jonka tekeminen alkoi innokkaasti, mutta muuttui lopulta hyvin puisevaksi ikuisuuskamppailuksi, joka kesti ylä- ja alamäkineen yli kolme kuukautta.. Arvatenkin, lähinnä vuorin ja vetoketjun käsinompelun vuoksi valmistuminen pitkittyi. Päällisen kutominen ja suunnittelu oli oikein mukavaa ja lopussa kun pääsin vihdoin nahan ompelun kimppuun laukun valmistuminen alkoi siintää mielessä.. Ja kyllä, tyytyväisenä voin sanoa, että hyvä kuin mikä.. Käytössä on ollut ja Saksassakin ehtinyt vierailla.

Haikeudella saan nyt todeta, että tässä oli toistaiseksi viimeinen tekemäni laukku, jossa nahka ei ole pääasiallisena materiaalina. Ilolla saan kuitenkin siirtyä eteenpäin, sillä esiteltäviä laukkuja riittää kyllä, materiaali vain vaihtuu pehmeistä langoista ja kankaista jämäkkään nahkaan..

Yksi suosikeistani..

Kyseessä olisi sitten viimeinen kangaslaukku. Tämän jälkeen on jäljellä kolme virkattua/ kudottua söpöliiniä, joista yksi on kaikista uusin tuotokseni. Tämän jälkeen päästäänkin nahan kimppuun. Tämä laukku on siis vielä ammattikoulussa tehty, kankaanpainokurssilla. Jostain syystä, oli kurssi mikä tahansa, sain jotenkin ujutettua aiheeseen laukun tekemisen. Olisiko syynä kenties rakastuminen laukkujen tekemiseen.. Kuka tietää..

Tehtävänä oli suunnitella painokuosi ja käyttää sitä jossain tuotteessa. Kuosiksi suunnittelin tuon puun, joka on nähtävissä myös meidän sohvatyynyissä. Alunperin puulla on myös juuret näkyvissä, mutta ne eivät oikein sopineet tämän laukun tyyliin. Tuossa oikealla on farkkujen taskuja muistuttava tasku, josta laukun muodon suunnittelu lähti liikkeelle.

Välipaloja matkalla kohti herkkuja..

Että joskus pääsisin nahkalaukkuihin, saati kenkiin asti, ajattelin laittaa esittelyyn useamman laukun kerralla.

Ensimmäisenä pieni sievä pussukkalaukku, jonka tein samasta kankaasta olevan mekon asusteeksi. Mekosta ei valitettavasti ainakaan minulla ole kuvaa käytössä, joten ehkä keväällä täytyy kuvata ja esitellä.

Tämä hivenen möykyltä näyttävä laukku toimi vetoketju- ja taskuharjoituksena. Taskut osaan, vetoketjut ovat edelleenkin aivan kamalia ommella. Napit, jotka eivät näy kunnolla, on ostettu Lontoosta aivan ihanasta nappikaupasta, josta harvinaista kyllä ostin jotain. Yleensä matkoilla käy niin, että pyörin aikani silmät pyöreinä ihanien asioden keskellä ja hetken päästä totean, etten osaa päättää ja lähden pois ostamatta mitään. Sitten Suomessa voikin manata kun ei täällä myydä mitään ihanaa.. Koskaan ei ole hyvä.. Kyseisessä nappikaupassa aiheutin uudelle kortinlukijalle jonkunsortin kohtauksen, koska myyjä joutui soittamaan johonkin ja selvittämään lukijan täydellisen jumituksen syytä ja sattuipa vielä niin, että paikalla ollut toinen myyjä totesi minulle suomeksi, että taidat olla Suomesta kun on Nordean debit/credit kortti.. No happy ending kuitenkin sain napit ostettua.

Tovi sitten, ja ehkä edelleenkin, muotivirtauksena oli tällaiset taittuvat vetoketjulaukut. Halusin kokeilla sellaista ja teoriassa siitä tuli ihan toimiva, mutta jostain syystä kannan mukanani nykyään niin paljon tavaraa, että pieniä laukkuja ei yksinkertaisesti tule käytettyä. Sen kerran kun olisi pienen laukun paikka, valittavia on niin monta, että tämä raukka ei ole koskaan päässyt kunnolla ulkoilemaan.

Tämän kerran viimeisenä esittelyssä tälläinen hyvinkin tilava ja hauskan näköinen olkalaukku. Edessä oleva neliö on tasku, vaikka näyttääkin epäilyttävästi paikalta..

Ihanuuksia työharjoittelussa..

Tässä laukkumalli jota sain työstää työharjoittelussa ollessani. Niiden mallista en voi ottaa kunniaa itselleni, koska eräs työharjoittelupaikkani suunnittelija oli kehittänyt mallin armeijan vanhoista manttelitakeista hyödyntäen niiden autenttisia osia. Esimerkiksi kahvat ovat takin kaulukset ilman muutoksia ja suuaukon yläosa hihansuut. Alkuperäiset laukut olivat harmaita ja sain tilaisuuden kaavoittaa laukut ja kokeilla niiden tekemistä erilaisista kankaista. Tässä siis kaksi versiota kokeiluistani, koitan myöhemmin saada kuvan myös jo pois antamastani armeijakankaisesta mallista.

Musta laukku toimi vuosi sitten häissäni hirssin (korvike riisille) jako pussina. Vihreässä tuo solmio on irroitettava, mutta jotenkin se näyttää kovin tyhjältä ilman sitä, joten kraka on saanut jäädä paikalleen.

Beatlesien innoittamana..

Näiden herrojen inspiroimana valmistin neljän laukun sarjan. Arvaa kuka on kukin..

Kirjontako muka vanhanaikaista..

 Perinteisiä käsitöitä kohtaan ei pidä olla ennakkoluuloinen, kuten totesin tilkkutöitä tehdessäni. Perinteitä voi kunnioittaa, mutta aina voi lisätä mukaan hivenen omaa persoonaa ja nykyaikaa. Yksinkertaisen mallinen laukku on kuin maalauskangas, joka odottaa pintaansa jotain mikä tekee valkoisesta erityisen. Tämä laukku sai ketjukirjonnasta koristeekseen kauniin siluetin sekä soman rusetin.

Oudon kummallisella tavalla aivan ihana..

Sellaisen kommentin sain tästä laukusta kun se aikanaan valmistui. Onhan se vähän outo ensi silmäyksellä, mutta kun antaa sille hetken ja katsoo tarkasti niin kyllähän se vaan on aivan ihana. Sen henki on jotain aivan ihastuttavaa, söpöä, pyöreää ja pehmoista yhdistettynä puukahvojen kovuuteen ja kiiltävyyteen. Teknisesti pientä haparointia ja huojumista, miksi ihmeessä laukun vuorittamisen täytyy olla niin mahdottoman vaikeaa? Tähän voin vastata ihan itse, sillä ainakin tämän laukun kohdalla syynä oli kaavojen ja ompelusuunnitelman puute.. Vanha klisee, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, pätee kyllä laukkujen maailmaan aivan liian hyvin. Olisi niin paljon mukavampaa, jos voisi vain summittaisesti leikata kappaleet ja hups kaikki sopisi yhteen.. Valitettavasti se vaan ei mene ihan niin kuin..

Saatoin ehkä hurahtaa tilkkuihin..

Kävipä sitten niin, että meillä oli ammattikoulussa tilkkutyö tekniikkaa käsittelevä kurssi, joka koukutti minut täysin. Koukuttavaa tilkkutöissä on se, että se näyttää monimutkaiselta, mutta on todellisuudessa joukko yksinkertaisia työvaiheita ja hyvillä materiaalivalinnoilla voi saada aikaan upeaakin pintaa. Ensimmäinen ajatushan tilkkutöistä on joukko naisihmisiä kansalaisopiston kurssilla tekemässä söpöistä pastellinvärisistä puuvillakankaista tilkkutäkkejä. Asiaa ei kuitenkaan kannata ajatella niin kapeakatseisesti, sillä käyttämällä erikoisia ja kauniita kankaita voi niistä tehdä hienojakin laukkuja. Näissä kahdessä laukussa tosin käytin hivenen tavallisempia materiaaleja enkä pyrkinyt bilelaukku lookkiin vaan hain käyttölaukku fiilistä ja mielestäni onnistuinkin siinä hyvin.

Kehittymistä tapahtuu..

Edellisen bloggauksen laukkujen tekoaikaan olin kerännyt ompelukokemusta vain vanhojentanssileningistä ja ylioppilasmekostani. Pienimuotoisten elämän mutkien jälkeen päädyin kartoittamaan lisää käsillätekemisen taitoa ammattikouluun vaatetusalalle. Tekniikka alkoi kehittyä ja laukkuja valmistua nopeaan tahtiin. Olen hitusen kärsimätön luonteeltani, enkä pidä tauoista ja odottelusta, niimpä tavakseni muodostui aina sopivan hetken tullen surautella ompelukoneella erinäisiä laukkumaisia tuotoksia kasaan.
Tapanani on myös aina ollut käyttää niitä materiaaleja mitä on milloinkin ollut saatavilla. Esimerkiksi se vaaleanpuna farkunsininen laukku koostui ylioppilaspukuni ylijäämäkankaasta (farkkukangas) ja äidin lampunvarjostin harrastuksesta käyttämättä jääneistä tilkuista. Koulussa kaivelin lähestulkoon jopa roskiksetkin laukkumateriaalien toivossa. On hämmentävää kuinka kukaan raaskii heittää pois käyttökelpoisia kauniita kangastilkkuja, minun onnekseni aika moni raaskii ja niin sai moni kangaspala käsissäni uuden elämän, laukkuna. Niinkuin nämä kaksi kaunotarta

.

Näistä se innostus lähti liikkeelle..

 

 

Nämä kaksi pientä söpöliiniä ovat ehkä vakuuttavan laukuntekijä urani ensimmäiset teokset. Toki nuorempanakin tuli räpellettyä jos jonkinmoista hippilaukkua, milloin virkaten raitoja eri värisistä langoista ja milloin rikkimenneiden lempifarkkujen kukin somistetuista lahkeista. Luulempa, että tämä on jopa melko perinteinen tapa innostua laukkujen tekemisestä. Ensin tärkeintä on se itse tekeminen kun huomaa, että saa aikaiseksi jotain hienoa vaikkeivat tekniset ratkaisut ole ihan kohdillaan, eivät edes lähellä. Kyllähän laukun hihnat voi ihan mainiosti kiinnittää hakaneuloilla ja laukun muutenkin ommella kasaan käsin pitkillä haroittavilla pistoilla. 

Seuraava vaihe johon nämä kaksi kuuluvat on tekniikan hienoinen kehittyminen, ompelukone astuu mukaan kuviohin ja laukun ulkonäön pienimuotoinen suunnittelu. Niin kyllähän ne ihan laukuilta näyttävät ja ainakin ylempää tuli käytettyä. Tuossa vaihessa vetoketjun ompeleminen ompelukoneella osoittautui liian haasteelliseksi, joten kummassakin vetoketjut on ommeltu käsin, eikä mitenkään siististi edes. Taisi olla kiire käyttämään niin ei ollut aikaa olla huolellinen.